lauantai 20. tammikuuta 2018

Like Father Like Son

Pikkuriikkiset varpaat ovat hidastaneet viimeaikaista neuletahtia. Nuo pikkuriikkiset varpaat sen sijaan saavat koko ajan enemmän ja enemmän liikettä eikä niiden tahti ole hidas. Ei tahdo sukat pysyä jaloissa. 

Ennen vauvan syntymää neuloin sukat isälle ja tulevalle vauvalle. Emme tienneet onko tulossa tyttö vaiko poika. Isän lemppariretrovärit nyt sopisi kummalle tahansa. Poika meille syntyi <3

Sukkien neulomisesta on kuitenkin vierähtänyt tovi enkä muista monellako silmukalla olen sukat neulonut. Vauvan sukat on neulottu sukkapuikoilla perinteisesti varresta varpaisiin. Isän sukat neuloin pyöröpuikoilla magic loopilla varpaista varteen, kantapää ristiinvahvistettu. Sukkapuikoista oli koeajossa KnitPron Zing-sukkapuikot. Todella keveät neuloa. Melkein enimmäkseen kuitenkin neulon pyöröillä kaksi sukkaa samanaikaisesti. Heritagea en ollut aikaisemmin neulonut. Neuletuntuma oli ihan ok, melko neutraalikin jopa mutta itse sukat nyppyyntyivät nopeasti käytössä. Vauvankaan sukat ei luulisi kovin suurelle rasitukselle altistuvan mutta niin vain ovat nyppyiset. 

Malli: Isän sukat omasta päästä, vauvan sukat perinteisiä junasukkia mukaellen.
Lanka: Cascade Heritage 75 % superwash Merino, 25 % polyamidi, 400 m/100 g
Väri: 5612 Moss/vihreä ja 5640 Cinnamon/oranssi
Langan kulutus: Vauvan sukat yhteensä 24 g ja isän sukat yhteensä 80 g.
Puikot: Vauvan sukissa 2,5 mm Zing-sukkapuikot ja isän sukat 3 mm pyöröt.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti