lauantai 7. tammikuuta 2017

Perushuivi, ei mitään ihmeellisyyksiä

Mies toivoi kaulahuivia. Ehdottelin Ravelrysta Stephen Westin ihanuuksia. "Eikun perushuivi, ei mitään ihmeellisyyksiä". Vähän aikaa myrtsinä mökötin että "perushuivi" mutta kun mies alkoi uhkailla H&M:lle hakeutumisella niin selasin sitten lisää Ravelrya. Tämä malli sitten sattui silmään.

Huivi oli perushuivi eli pitkulainen, jonka saa rullattua lämmittämään kaulaa ja leukaa. Pintaneule miellytti silmää ja ajatttelin että se pitää myös mielenkiinnon yllä neuloessa. Yksinkertaista mallikuviota pystyisi hyvin neulomaan koulutuksissa, autossa, tv:n ääressä.. Mallikuvio on hyvin yksinkertainen mutta varmuuden vuoksi ohje on kuitenkin pilkuntarkasti kirjoitettu, muistaakseni jopa sekä sanallisesti että kuvin.

Sitten lomareissulla Jyväskylässä kävin Titityyssä shoppailemassa luksuslangat huiviin. Väritoive oli selvillä, "retro", mutta silti sain miehen myös kauppaan sisälle (!!) lankoja valitsemaan. Koska huivin piti olla myös lämmin, päädyin(/mme) silittelemään näitä Shelter-keriä. Ja oi miten pehmeitä ne olivatkaan! Neulominen oli silkkaa nautintoa. Melkein jo harmitti kun perushuivi valmistui nopeaan tahtiin. Mittaa huiville tuli riittävästi, noin 220 cm x 20 cm juurikaan pingottamatta. Kuvio näyttää edelleen silmään hyvältä. Nurja puolikin on yllättävän kivan näköinen ettei haittaa vaikka se vilkkaisi huivin ollessa kaulalle käärittynä.

Malli: Blocks & Squares Scarf by Tetiana Otruta
Lanka: Brooklyn Tweed Shelter 100 % American Wool 140 yds/50 g
Väri: Embers
Langan kulutus: 198 g
Puikot: 4 mm pyöröpuikko