maanantai 10. huhtikuuta 2017

Retkisukat

Minulla ei ole mitään valtavaa stashia lankoja. Kotiarkistossa on neulelankoja ainoastaan yksi jättiläismuovikassillinen -kuitenkin pienempi kuin Ikean kauppakassi. Olen päättänyt etten osta uusia lankoja vain siksi että "halvalla saa" tai "tämä nyt vain on niiin ihana". Olen päättänyt ensin suunnitella mitä neulon ja sitten ostan siihen langat. Aika hyvin tämä päätös on pitänyt. Tosin olen ostanut lankoja päättäen mitä niistä neulon mutta eipä langat ole vielä silmukoiksi muotoutuneet.

Kotona esitettiin toive uusista ohuesta langasta neulotuista sukista. Niitä kun voi pitää kengissä pelkiltään. Vaelluskengissä ulkoillessa tai talvikengissäkin näitä voi pitää ilman alussukkia. Ovat lämpimät, eivät hierrä eivätkä hiosta. Siksipä näitä käyttösukkia ei ole koskaan liikaa. Vaatimatonta stashiani läpikäydessä sieltä löytyi juuri tarkoitukseen sopiva kerällinen lankaa. Eikun puikoille.

Steppi on perusvarmaa, käytössä kestävää lankaa. Nyt siitä neuloontui pyöröpuikoilla magic loopaten kaksi sukkaa samanaikaisesti varpaista varteen tarkoituksena käyttää koko kerä. No pieni lankanöttönen jäi. Kantapää on se perus, vahvistettu kantapää. Malli valikoitui Ravelrysta sillä perusteella että ei ole aivan tylsää neulottavaa, neulos pysyisi napakkana vielä käytössäkin eikä ehkä niin helposti lörpsähtäisi. Mallineule ei myöskään saisi painaa kengässä.

Malli: Basket Weave Rib Socks by Sarah Ronchetti
Lanka: Austermann Step n. 420 g/100 m
Väri: Vihreä-ruskea (221)
Langan kulutus: 94 g
Puikot: 2,5 mm pyöröpuikko